Joel Lehtosen ohjaama Sota ei ole vielä alkanut on lukudraama, tai live-kuunnelma, jossa kolme näyttelijää (Sami Saikkonen, Kasperi Nordman, Timo-Pekka Luoma) esittävät käsikirjoitusliuskaan välillä tukeutuen toisistaan irrallisia kohtauksia. Hahmot vaihtuvat, eivätkä näyttelijät pääosin esitä ikäistään ja sukupuolistaan henkilöä.
Laatusana näytelmäkirjailija Mihail Durnenkovista on moderni. Sen sanan on valinnut tikunnokkaan esimerkiksi The Guardian. Kuitenkin sukupuolten ja sukupolvien väliset kuilut tai valtakoneisto ovat perivenäläisiä aiheita, ja absurdius perivenäläinen keino käsitellä niitä. Siinä missä absurdius kuuluisassa Aleksei Berezinin työelämäsketsissä Palaveri (Совещание, The Meeting) irrottaa naurun takuuvarmasti jokaiselta, Durnenkovin näytelmän absurdius synnytti hörötystä tammikuun iltana ravintola Wanda’s Kitchen & Loungessa vahvasti näyttelijätyön ja heidän taitavan ajoituksen ansiosta, ei läheskään aina tekstin. Parhain komedia sisältää aina tragedianaineksia ja parhain tragedia sisältää koomisuutta, mutta Absurdiusrobotti-kohtaus ei muistuttanut kumpaakaan vasta kuin aivan loppumetreillä, vaikka se selvästi pyrki olemaan hauska.
Durnankov käsittelee sotaa, mielenosoituksia ja valtion propagandaa avoimesti. Siinä missä elokuvaohjaaja Andrei Zvjagintsev asettaa poliittiset viittauksensa taustalla oleviin radio- tai tv-lähetyksiin, Durnankov asettaa sanat hahmojensa suuhun. Sen sijaan ihmisten tai paikan nimiä ei mainita. Venäjän yhteiskunnallinen tila on ollut pitkään epätodellinen maailma, jota on ihmetelty kaukaa. Nyt kohtaus valeuutisista johdattaa ajatukset myös Fox-uutisiin. Suomessakin eri uskomukset ja puolet jakavat jo perheitä, ystäviä ja kollegoja.
Suomennoksessa on kääntänyt kuusi kohtausta suoraan venäjästä. Alkuperäisessä näytelmässä kohtauksia on kaksitoista. Lyhennetty versio kestää noin tunnin. Omat kohtauksensa ovat myös ohjaajan välispiikit, kun hän kertoo kokemuksistaan Venäjällä. Spontaaneilta vaikuttavat anekdootit julkisista poliklinikoista ja venäläisten naisten ehkäisymenetelmistä rytmittävät hyvin siirtymiset, sillä lavastusta ei ole, ja puvustuksessakin käytetään vain kerran kokoshnikia.
Elina Vallaksen suomennos sopii näyttelijöiden suuhun, ja esimerkiksi nerokkaalla jumittaa-hokemalla (ven. zalipat’, залипать) tavoitetaan hyvin oluen siemailun ja mietiskelyn pyhä yhteys. Tämä kohtaus kuuluu setin parhaimmistoon, ja Saikkonen kuljettaa sen nautinnollisesti – ei loppuun – vaan omalle päättymättömälle kiertoradalleen. Näyttelijät ovat tasavahvoja ja tulkitsevat kukin hyvin erilaisia hahmoja. Nordmanin mustasukkainen törkyturpa-aviomies on monitasoinen, niin kirjoitettuna kuin näyteltynä, ja yllättää lopussa täysin niin katsojan kuin kohtauksen toisen miehenkin todellisella motiivillaan. Pojan vierailu -kohtauksessa Luoman puheripuloiva äiti alkaa hassutteluna, mutta vakavoittaa pian yleisön, kun se ymmärtää, mitä lankoja vanhus koettaa sitoa yhteen.
Sota ei ole vielä alkanut on esitetty vain kahdesti Suomessa. Jatkoa tulee, mutta vielä ei ole mitään lyöty lukkoon. Pikkulinnut laulavat, että yksi paikka saattaisi olla Turku toukokuussa.
One Comment
Greggdooft
Интересно!